tiistai 18. maaliskuuta 2014

Risuja maljakkoon

Naistenpäivänä saamani kukkapuska on hoivailustani huolimatta lakastunut. Jäljellä on enää tuo vihreä kukka, jonka nimeä en nyt millään muista. Aika yksinäiseltä se maljakossa näytti, joten lenkkipolun varrelta lähti mukaani muutama risu kukkasen  kaveriksi. Jospa siis vielä hetken saan nauttia tämän kukkakimpun jämistä.


Pöydällä on myös päiväkahviaikaa odottomassa Kauniit Kodit lehti, jonka sain viikonlopun messukäynnillä. Tosin kyseessä on messulehti, joka on koottu jo aiemmin julkaistuista aineistoista. Pidän kyseisestä lehdestä, koska se esittelee suomalaisten suunnittelijoiden loihtimia kotimaisia kohteita. Lehti löytääkin yleensä tiensä ostoskoriini tuoreeltaan.


Yksi vihreä kukka irtosi asetellessani risuja maljakkoon. Nyt se ilahduttaa eteisen hyllyllä :)


Ja tässä vielä kuva keittiön verhokapasta, jonka ompelin pari päivää sitten. Kuten kuvasta näkyy niin taidan kärsiä pahasta värianemiasta, sillä sen verran räväköitä värejä nyt ympärilleni haluan. Tämä kappa on toteutettu hetken mielijohteesta, kun pengoin kangasvarastoani. Muuten hyvä, mutta kangasta on kuitenkin liian vähän ja ulkoa katsottuna verho ei näytä ollenkaan hyvältä. Harmi! Tosin väriä löytyy tarvittaessa kangaskaupasta :)

Mutta nyt sen lehden pariin!

Tao

2 kommenttia:

  1. Hyvältähän tuo verhokappa minun silmääni n'äyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nyt pingotettu äärimmilleen, mutta olisi kiva, jos siinä olisi edes hieman varaa poimutukseen. Ja ulospäinhän se on ihan valkoinen.

      Poista