torstai 1. toukokuuta 2014

Puutarhamietteitä

Koleaa säätä ja räntäsadetta on tämä Vapun päivä ollut. Ulkona ei ole huvittanut puuhastella, vaan aika on mennyt huomista pihaurakan aloitusta suunnitellen ja vanhoja puutarhakuvia selaillen. Toivottavasti huomenna olisi kuiva keli, että olisi mukavampi kaivinkoneen pihalla temmeltää.
Vappua vietimme tasan tämän verran...

Katkarapuleipiä, suklaamangokakkua, lasi kuohuvaa ja kahvit. Sitten taas jatkui eteisen rempan viimeistelyt!

Selailin vanhoja puutarhakuvia ihan muistin virkistämiseksi ja tulevan puutarhaprojektin motivaatioksi. Koska olemme muutaman muuton tehneet, niin muutaman pihaurakankin olemme ennättäneet jo hoitaa. Tässä on kuvia viimeisimmästä terassista, jonka edelliseen taloomme ennätimme tehdä.



Terassilla on kokoa lähes 100 m2 ja kuten kuvista näkyy ja muutama kivikin on tullut kanniskeltua.

Sitä edellisessä talossamme ennätimme puuhailemaan puutarhassa pidempään, joten siellä oli kasveja ja puutarhaa jo ihan eri malliin.



Pihassa oli iso allas puroineen, käytäviä, isutuksia ja niitä rakkaita kiviä! Nämä kuvat antavat viitteitä, mutta eivät kerro lopputulosta. Paljon vielä ennätimme tehdä ennen poismuuttoamme. En kuitenkaan löytänyt sopivia kuvia (ilman ihmisiä kuvissa), mutta eiköhän näistä saa hieman käsitystä siitä mitä meidän nykyiselle planko pihallemme olisi tarkoitus ja halu vähitellen rakentaa. Katsotaan nyt mitä sinne saamme tulevaisuudessa aikaiseksi. Huomenna kuitenkin aloitamme pensasaitaprojektilla, joten peukut pystyyn, että sää olisi suosiollinen!

Reipasta viikonloppua!

Tao

 

6 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut hienoja puutarhoja!
    Kiva nähdä, mitä tästä uusimmasta tulee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos on vielä itsellekin hämärän peitossa...tulevaisuus näyttää mihin asti innostus ja rahkeet riittävät :)).

      Poista
  2. Tuolla kokemuksella ja taidolla, joka noista kuvista välittyy, voitte tehdä pihastanne todellisen paratiisin, jos vain intoa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se onkin, kun on TAAS aloitettava ihan alusta. Mutta voihan se olla, että kun alkuun taas pääsee, niin innostuskin lisääntyy...toivotaan ainakin :).

      Poista
  3. Jostain tänne blogiisi eksyin ja kyllä täytyy sanoa että vau!
    Upea talo, piha, terassi ja kaikkea! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika! Kiva, että pidit näkemästäsi. Kun saisi kaikki parhaat osat yhdistettyä tähän nykyiseen kotiin ja puutarhaan, niin hyvä olisi. Katsotaan ajan kanssa mitä tästä sitten syntyy :))

      Poista